Rapurapurallaa…

31.7.2020  |  kategoria Ajankohtaista

Rapukauden alettua, tovin odottelimme josko saisimme paikallisia jokirapuja loppukesän tarjontaamme. Hiljaista on ollut tienoon jokiraputarjonta, joten onneksi apuun tuli Timo Säkylän Pyhäjärveltä. Tuolta lounais-Suomen vesistä saimme terhakoita ja kohtuukokoisia täplärapuja keiteltäviksi, ja tänään ensimmäistä iltaa sitten iloksenne, ja iloksemme pääsemme saattelemaan punaisessa juhlavärityksessään saksiniekat lautasillenne.

Pyrimme siihen, että täplärapuja olisi tarjonnassamme ilman erillistä ennakkovarausta, mutta rapujen saatavuuden vuoksi on aina luonnollisestikin varauduttava siihen, että saksiniekkoja ei välttämättä ole  koko ajan saatavilla. Niinpä toivoisimmekin, että mikäli jo etukäteen tiedätte haluavanne nauttia rapuja, ilmoittaisitte asiasta jo pöytävarausta tehdessänne. Näin pystymme jo hieman etukäteen arvioimaan, kuinka suurelle määrälle rapuja on tarvetta, ja varmistamaan, että mahdollisimman moni halukas niistä pääsee myös nauttimaan.

Minimimäärä, jonka tarjoilemme täplärapuja, on viisi (5) kappaletta per henkilö, ja rapujen hinta on tuolloin kahdeksan (8) euroa kappale.

Tervetuloa nauttimaan!

Uusi kausimenu vol.50 nyt nautittavissa!

14.7.2020  |  kategoria Ajankohtaista

Nyt mennään jo kausimenussa nro.50! Ja nämä menuja joita on laskettu; lukematon määrä takana ja tehtynä, ennenkuin alettiin edes numeroimaan! Joka tapauksessa, tervetuloa nauttimaan!

Syksyn aukioloajat

11.7.2020  |  kategoria Ajankohtaista

Loma ei voi jatkua ikuisesti, joten syksyn tullessa suurin osa kansalaisista joutuu/pääsee palailemaan takaisin töihin, ja arkirutiineihin palaaminen määrittää ja muuttaa myös ravintolapalvelujen käyttöä. Niinpä olemme päättäneet palailla ns.entiseen aukioloaikojemme suhteen, eli olemme jatkossa sunnuntaisin suljettuna. Palvelemme vielä sunnuntaina 2.elokuuta 2020, ja siitä edespäin olemme avoinna maanantaista lauantaihin, ja sunnuntaina olemme suljettuna.Ja aukioloajat ovat edelleen klo.17-23, ja viimeiset tilaukset keittiölle otamme klo.22.00 mennessä. 

Mutta vietetään vielä kaunista kesää, ja nautitaan olostamme:)