Rakkautta, juureksia ja mustasukkaisuutta.

16.9.2010  |  kategoria Blogi

Nyt on olo kuin kaverillani joka päräytti pöpelikköön, suvikumit alla ja ensimmäiset lumet tuulilasissa. Kirkkain silmin lausuipi seuraavaa: ”Talvi yllätti….” Ystävälläni ikää mittarissa reilut neljäkymmentä ja yllätystalvia melkein samanverran. No eipä onneksi muuta äksidenttiä kuin rautaruukille lisätilaus. Siis oloni on tässä syksyn rymistellessä hieman samantapainen; ”Pirulainen , mistä tuo syksy oikein tuli”. Grilli-illat on pitämättä, rannalla ei ole tullut oltua kuin ihan työn puolesta, kravatti tiukasti kaulassa ja rusketus muistona 80-luvun Rhodoksen matkalta, heikkona tosin mielessä niin kuin iholla. Ettäpä semmoisia. Rakkaus, rakkaus se tämän fiiliksen nosti pintaan. Joka syksyinen palvontani kohde, rakkaus mikä on kypsynyt ajan saatossa. Hellästi silitellessäni porkkanan pintaa, kuoriessani nauriita, silmäillessäni lanttua ja flirttaillessani palsternakalle, ymmärsin että olin aiheuttanut mustasukkaisuutta. Minä tajusin että lihaa palvovana , ympärivuoden uskollisuuttani todistellessa minun on otettava tämä huomioon. Tämä rakkauden juhla tulee saamaan vielä yhden vieraan…
Jälleen aika on vierähtänyt pikkutunneille, kello näyttää 02.21 ja juurekset vaativat hieman vielä liemen lämmintä syleilyä. Lasissani pyörähtää balettitanssijan lailla ihana saksalaisen aksentin omaava pinot-noir, ja jostain ihmeellisestä syystä seuralaiseni on ollut yllättävän hiljainen – ollako tämä hyvä vai huono asia ?
Kauniisti ruskistunut sorsanrinnan rasva, juurespadan tasapainoinen tuoksu sekä salainen aseeni fenkoli, nyt maailma on mallillaan. Juurekset rakkauteni kohde, paistettu sorsanrinta, tieto menetetystä kesästä sekä saksalainen täsmällisyys aiheuttavat minussa oudonsekaisen tunteen. Seuralaiseni ja myös minä olemme olleet oudon hiljaisia, kaipuu menneeseen, haaveilu tulevasta ja tämä hetki. Kello on 04.12, lasissa ei näy enää balettia ja tunnelma on kuin hyvän musikaalin jälkeen, ihana hetkinen poissa todellisuudesta. Kiitos esiintyjille, avustajille sekä ennenkaikkea hyvälle seuralle . Ei paskempi päivän päätös ja hyvä alku uudelle.

Housut märkänä uutistulvasta

8.9.2010  |  kategoria Blogi

 Voihan käpristyvä mänty, totesin tässä mennä päivänä aamuyön pikkutunteina kun heräsin siihen että housujeni etumus oli märkä ja ajatus ihan pihalla. Aikani sadatellessani ja miettiessäni ikääni ja sen tuomia ongelmia, näin lattialla kumollaan olevan viinilasin, jolloin asiatilanteen yhtälö alkoi avautua. Hieman tammen antamaa vaniljaa, melonia ja lempeää savuisuutta…niinpä niin. Näin kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen, että ns.viinien analysointi ja tallennettujen Frasier-jaksojen yhdistelmä yhdistettynä työpäivään joka sisältää syntymälaiskalle myönteistä energiaa,joka yleensä aiheuttaa silmäluomien alaspäin laskua, ei ole kuiville housuille paras mahdollinen vaihtoehto. Se miksi tämä kyseinen tilanne tuli juuri nyt eläväisenä mieleen, sai alkunsa nauttimastani tammitetusta espanjalaisesta chardonnaysta. Kello on n. 02.32 ja seuralaiseni on jälleen erittäin innostunut minun viisaista ajatuksistani. Ihana yhdistelmä savustettua Tilsit-juustoa ja reilu kulaus pullotettua espanjaa, ja raikas tuulahdus suolatusta fenkolista, olo kuin Las Palmasin rannalla. Ajatustani on kutkuttanut koko illan ajan uutistarjonta ja miten se meille esitetään. Esimerkiksi jos eräs suomalainen pankkialalla toimiva ”nalle” pelastaa veneestä tippuneen koiran; se on ykkösuutinen. Mitäpä sitä rivejä tuhlaamaan jos toisaalla on hukkunut muutama kymmenentuhatta ihmistä ja taas toisaalla lapsia kuolee nälkään, tai seksin harjoittamisesta kivitetään julkisesti hengiltä, ja muutenkin tuntuu että rakkaus on synneistä suurin. Voi meitä raukkoja, miten voimme selvitä tästä kaikesta ilman että asioita ei ole luokiteltu sairaudeksi….eipä muuta kuin otetaan taas. Olin ihan unohtaa, ”nallen” pelastama koira voi tietojen mukaan olosuhteisiin nähden hyvin. Ihan ilmoitusluonteisesti myös tiedotamme : ”Lämpöaalto yllätti Suomen, ohjeet miten selviät piknikillä”. Kello näyttää lukemaa 03.28. Tyhjä juustolautanen sekä seuralaiseni hieman vihjailevat kommentit tympääntymisestä minun ajatuksenkulkuuni, siis suuriin ajatuksiini paremmasta maailmasta, toimivat merkkinä unimaailmaan siirtymisestä. Tiedän että olen jälleen päivän lähempänä kastuvia housuja, mutta siitä huolimatta tuntuu hyvältä vaikka seuralaiseni hieman piikitellen mainitsee ettei ikä ja viisaus kulje käsi kädessä. Ei paskempi päivä, ja mikä parasta; ei paskemmassa seurassa.